Vanha ja nuori koivu olivat hyviä ystäviä. Päivisin he katselivat yhdessä taivaan lintuja ja yöllä kimaltelevaa tähtitaivasta. Kaikella on aikansa, vanhalla puulla oli tapana sanoa. Eräänä yönä hurjasti puhaltava tuuli kaatoi puuvanhuksen ja vähitellen se kuoli. Ennen kuolemaansa puuvanhus ehti antaa pikkukoivulle arvokkaan lahjan. Lahja hälvensi pikkukoivun suurta surua. Kaunis ja herkkä kuvaus ystävyydestä ja elämän kiertokulusta.
Titta Kuisma | 1. tammikuuta 2010